Anne Vuori-Kemilä: Kaikki valo mitä täällä on

Rakkaus on puhdasta iloa, joka valaisee kaiken sen, mitä täällä on

Kirja esittelee itsensä takakannessaan näin: ”Romaaneillaan Taivas ilman reunoja, Musta jää ja Maahan viilletty raja palkintoehdokkuuksia keränneen Anne Vuori-Kemilän ensimmäinen runoteos Kaikki valo mitä täällä on tekee tilaa muistoille ja jäähyväisille, etsii merkityksiä huoneista ja hiljaisuuksista ja päästää ääneen heidät jotka ovat jo poistuneet.” Runot on omistettu elämänsä päättäneelle pikkuveljelle sanoin ”Rikkinäistä valoa lamppu ei korjaa”.

Sanotaan että taiteessa on kaksi suurta teemaa rakkaus ja kuolema. Tässä teoksessa molemmat yhtyvät harvinaisen hienolla tavalla. Nuorena ihminen elää kuin kuolemaa ei olisikaan ja nykyisin tämä ruhtinas on siivottu miltei näkymättömiin, mutta kaikki muuttuu, kun se yhtäkkiä tai hitaasti hiipii lähelle vastaansanomattomana kuin meri tai vuori. Silloin silmät avautuvat näkemään kaiken sen valon ja pimeän, saavat ihmettelemään mitä täällä on. Kirjan kaksoisotsake kääntyy kohti ja valaisee kysymyksen olemisesta, siitä luopumisesta ja heräämisestä kulkemaan kuolema käsivarren mitan päässä, elämään kuin sitä ei olisikaan.

Kirja on kehystetty kertomaan sisarusten välisestä syvästä ymmärryksestä ja yhteydestä, rakkaudesta joka parhaimmillaan on autuaitten ystävyyttä ilman Eroksen nuolia, mutta tarpeen vaatiessa kantaen Caritaksen ristiä, siis puhtaasta valosta itsestä toisen kautta valaisemaan kaikkea mitä täällä on. Runot on kutonut taitava ja antelias käsi loistavan silmän tarkasti ohjaamana, aistikuvat pitävät kudoksen elävänä ja varjot, aukot, häikäisyt kasvattavat avaruuden ja antavat lukijalle siivet nousta ja lentää sisarusten kera arjen neulansilmästä kaduille ja huoneisiin, livahtaa tutun villapaidan hihansuiden tuoksuista sen tähtikuvioiden sakaroille. Myös runojen kekseliäs, lämmin ja älykäs huumori on harvinaista herkkua, jos vain tietää mitä katsoa.

[...]

katukivien koloihin puhkeavat muovipussien
kirjavat terälehdet
alepa latifolia vulgarus
puskevat kohti kaupana ovia,
                                        aurinkoa
[...]

Kirja on jaettu seitsemään osastoon, joista ensimmäinen piirtää elämän kirkkaan kaaren, kertoo pikkuveljen valosta, yhdessä kuljetusta matkasta ja luopumisesta. Runot ovat täynnä valoa, välkettä ja hohtoa, joka valaisee reitin yli häikäisevän pimeyden kohti kaukaista rantaa. Seuraavissa osastoissa kuljetaan runoilijan saattama läpi arjen infernon, muistellaan erilaisuutta ja samuutta, tutkitaan elämää kuoleman takana, sen metafysiikkaa runokuvien varjoissa.

Messias käskee: rakastakaa
ja käyttäkää vapaata tahtoa

puiden sisällä toinen metsä
niin hiljainen ettei havise
niin nopea tuuli etteivät
aallot ehdi rantaan

orjat eivät uneksi vapaudesta,
ja vapaat, he eivät käske

Kerronnan sinä laajenee minäksi ja meiksi, elämän on jatkuttava, ei jäädä tuleen makaamaan. Valoa kuvaavat sanat harvenet loppua kohti, mutta ajatuksen ja havaintojen kirkkaus paljastavat elämän outoja ihmeitä, antavat kaipuun ja muistojen etsiä sijansa ja päästävät sisälle elämän ja toivon versoja. Runot kannattelevat lukijaa kohti vapautta, omaa paratiisia.

Kämmenselän iholla kohoavat siniset suonet,
risteävät metsässä tiheät polut, päivien
huolimattomat ilot, kahisevat
surupuvat ja morsiusharsot

niiden karttaan
        ei jää valkoisia kohtia, enää

[...] 

Moniaistisuus ja rikas kuvasto antavat ravintoa rakentamaan siltoja hämärien ja kirkkaiden aukkojen yli. Kaikkea ei voi, eikä pidäkään runoudessa ymmärtää tai selittää, on vain antauduttava ja luotettava omaan viisaaseen isosiskoonsa, joka kyllä kertoo sen minkä parhaaksi näkee. Runojen puhe on ilmavaa, tarkkaan harkittua keveyttä, täsmällistä ja kirkasta. Paikoin voi panna merkille alkuriveille ripustetun aseen ja odottaa sitten sen laukeavan, mutta tämäkin rakentelu on niin taidokasta ja miltei huomaamatonta että voi vain pujahtaa neulansilmästä ja hymyillen antaa suurennuslasin sytyttää polttamatta.

Koska runot ovat älyn ja hyvän sydämen valaisemia, niin kirkkaudessaan ne ovat myös täynnä arvoituksellista syvyyttä. Niiden edessä voi hyvin lainata Sokrateen sanoja Herakleitoksen runoista: ”Se mitä ymmärsin oli hienoa ja varmaan sekin, mitä en ymmärtänyt, siihen tarvittaisiin Deloslainen sukeltaja”.

Kirjoittaja: Timo Salomaa

Anne Vuori-Kemilä: Kaikki valo mitä täällä on. Aviador, 2026. Kirja saatavissa myös suoraan kustantajalta.